sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rentoreissu



Matka Losiin alko aamulla ku hotelli oltiin luovutettu.
Liikenne siellä päin on vaan ihan hullua!!:D Miten voikaan autoja riittää niin paljo.
Niin monia kertoja otettiin väärä suunta tai ramppi ylös mutta silti näköjään selvittiin. Kaikki jotka meistä ajo sielä on saanu alle puolen vuoden sisään ajokortin ja ajanu aikasemmin vaan niiin pienessä suomen liikenteessä. Rohkeutta piti kerätä että niillä 16 kaistasilla motareilla uskalsi ajaa. Sielä oli koko ajan ruuhkaa, ehkä liikenne ei suju niin hyvin ku Suomessa.:D

Meno matkalla pysähdyttiin shoppaileen yhteen outlet kylään. Kaikki vaatteet ja tavarat niin halvalla verrattuna Suomen hintoihin. Jotain pikkusta tarttu mukaan ja sen jälkeen matka vaan jatku ja löydettiin se niin kuuluisa HOLLYWOOD kyltti sieltä vuorilta. Ajateltiin tyttöjen kans että käyää kattoo sitä kylttiä vähä lähempää ja ei todellakaan ollut mitään osotetta sinne
 Ihan vaan testattiin että osattasko sinne ja niin me aika lähelle päästiin ihan sattumalta.
Mentii vuoren rinnettä pitkin autolla ja jätettii auto parkkiin ja loppumatka käveltii sellaiselle isolle  valkoselle talolle kattoo auringon lasku joka oli ihan sairaan hieno:-)


Sitte lähettiin taas ajamaan, jännitti ihan sikana se motellin kunto ja että minkälaisella paikalla se on mutta positiivisesti kyllä yllätyttiin! Ihan normaali huone 3 isoa parisänkyä 5lle tytölle! 
Eikä se sijainnutkaan millään syrjäkadulla vaan ihan keskustassa. 
Malibuussa siis oltii yötä ja siellä käytiin kierteleen eri hiekkarantoja ja sit käytii yhtenä iltana kävelee yhillä vuorilla. Etittiin yhtiä vesiputouksia mutta eipä me sitte niitä ikää nähty:D
Tähän meijän motelliinhan ei kuulunut mitään aamupaloja joten joka aamu syötii jotku banaanit ja sit päivällä tehtiin ite ruokaa sellasella pikkusella kaasugrillillä. Siitä tuli kunnon retkeilyfiilis!:-D


Toisiks viimesenä päivänä lähettii ajaa Grand Canyonille.
Illalla siellä käytii kattoo taas ihan mahtava auringon lasku ja yö nukuttiin teltassa yhellä tosi kivalla ja rauhallisella leirintäalueella. En muistanukkaa että teltassa oli niin kiva nukkua! :D



Tossa alemmassa kuvassa näkyy vähän meijän autoa millä melkeen selvittiin ehjin nahoin kotia asti. Huom. MELKEIN koska eiköhän aamulla ku meijän pitäny lähtä takas ajaan Phoenixii ja kotiin niin auton rengas posahtanu! Oltiin niin epätoivosia:D nauratti ja melkeen itketti yhtä aikaa että mitä ihmettä me voidaan nyt tehä! Ei muutaku hätävilkut päälle sitte kohta tuli kaks miestä kysy tarvitteko apua? Oltiin että joo! Ne tuli ja vaihto meille vararenkaan paikalle. Sitte ne soitti meijän puolesta yhteen autokorjaamoon koska eihän meillä kellään ollut akkua puhelimessa että oltas voitu soittaa sinne. Oltiin niin mielissään että löyty noin ystävällisiä miehiä jotka autto meitä noin paljo. Miehet anto meille sen autokorjaamon osotteen ajettiin sinne n.50 mailia tunnissa ja edelleen hätävilkut päällä että muut autot tietää ohittaa meijät ku ajettii nii hiljaa.
Korjaamolla ne sano että ne vaihtaa sen posahtaneen renkaan. Oltiin ihan hermona ku yks 
rengas makso niin paljo ja omasta pussistahan meijän se piti maksaa!  Ja ei siinä vielä kaikki sielä autokorjaamolla ne sano että hei teillä posahtaa kohta tuo toinenkin rengas. Äää..ei tiietty mitä oltas tehty, kerettii kaikki eri vaihtoehdot käyä läpi mutta sitte ne sano sielä korjaamolla että jos ajatte tosi hiljaa Phoenixii saatatte päästä tolla renkaalla sinne asti.  No me päätettii että ei varmana laiteta tohon autoo enää yhtää enempää rahaa ja ajettiin taas hätävilkut päällä ja
 50 m.p.h ja selvittiin normaalista 3 tunnin matkasta ehkä 4,5:lla tunnilla. :D 
Hahhhah...oli se sellanen reissu että selviytyjä olo oli kyllä reissun päätteeksi!!!:-D

Ihanaa taas olla pitkästä aikaa 'kotona' :-)
Ps.kAikki kuvat on sitte puhelinlaatua ..kamera on ollu käytössä mutta en saa siirrettyä kuvia koneelle. 

♡soffe

3 kommenttia:

  1. Ai että iha huippua teillä sielä!! ikävä sua soffe<3 -Helmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooo on kylla ollut tosi kiva viikko takana! toivottavasti muutkin viikot eessapain on yhta kivoja! :) t.soffe

      Poista
  2. AADA päivitäppä sinäki tätä!!! ;)

    VastaaPoista